The Veges

Ajankohtaista

Avokadosta kevään vitamiiniruiske!

Suomalaisiin kauppoihin on pitkän odottelun jälkeen saatu mehukkaita, hyvänmakuisia ja sopivasti kypsyviä avocadoja kohtuulliseen hintaan. Monet kasvissyöjät ja urheilijat ovat koukussa avocadoon, koska se sisältää hyviä rasvoja, kaliumia ja B- E- ja K-vitamiinia. Avokakado on kotoisin Keski-Amerikasta ja tunnetuin resepti lienee tex-mex ruokien alkupalaherkku guacamole. Mutta avokadoa voi siivuttaa leivän päälle kuin makkaraa konsanaan - eikä myöskään pidä unohtaa kasariklassikkoa: avocadoa katkarapuhöysteellä! Avokado on myös ruokaisan salaatin ainesosa no 1. Tarjoilussa kannattaa huomioida, että avocado tummuu nopeasti. Tummumisen estämiseen on kaksi konstia: sitruuna tai avokadon oma kivi. Esimerkiksi avocadon puolikas säilyy pari päivää jääkaapissa liikaa tummumatta, kun siihen on jätetty kivi. Meksikolaiset ottavat avokadon kiven mukaan guacamolen sekaan ihan tarjoiluastiaan. Lapsille on helppo tarjota avocadoviipaleita lisukkeeksi ihan sellaisenaan. Ja avokadosta saa mainion energiaruiskeen retkelle. Vain pieni veitsi tarvitaan avuksi.


Guacamole

2-3 kypsää, kuoritua avokadoa
1 tl hienonnettua valkosipulia
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl lime-mehua
1 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1 tomaatti pilkottuna (ilman siemeniä)
3 rkl hienonnettua punasipulia
1 tl jauhettua kuminaa
(1-2 tl jalopenopippuria hienonnettua ilman siemeniä tai 1/2 rkl vahvaa chilisalsaa)
1/2 tl paprikamaustetta

Murskaa avokadot haarukalla kunnes seos muistuttaa perunamuusia. Lisää öljy, lime-mehu ja mausteet ja sekoita. Lisää joukkoon sipulit, tomaatti ja halutessasi jalopeno tai salsa. Sekoita ja peitä kelmulla, anna maustua jääkaapissa hetken. Voit pitää kulhossa yhden avokadon kiven estämässä tummumista. Tarkista maku ja nauti maissilastujen kera tai tortillaläätyjen täytteenä. Käy upeasti myös esim. munakkaan lisukkeena tai leivän päällä! 


Avokadoneesi

1 kypsä avokado
persijlaa
pieni sipuli
suolaa ja pippuria
ripaus chiliä
iso loraus öljyä
n. 1/2 sitruunan mehu

Pilko ainekset pieniksi ja laita kulhoon tai tehosekoittimeen. Lisää mausteet. Lisää pieni loraus öljyä ja sekoita voimakkaasti. Jatka öljyn lisäämistä ja voimakasta sekoittamista, kunnes seos on sopivan paksua. Lisää lopuksi sitruunamehu. Anna jäähtyä jääkaapissa ja tarjoile kuten majoneesia maustekastikkeena, lisukkeena. 


Avokadokeitto kylmästi 6:lle

2 kypsää avokadoa
2 varsisellerin vartta
1 rakuunanoksa
2 kevätsipulin vartta
persiljaa
1/2 l kanalientä
125 g crème fraichea
suolaa, pippuria ja sitruunamehua
tabascoa halutessa

Laita vihannekset tehosekoittimeen ja hurauta pieniksi. Lisää liemi ja mausteet. Laita jääkaappiin jäähtymään. Tarjoiltaessa lisää annoskulhoihin nokare crème fraichea. Juhlapäivinä esim. chilillä maustettuja, öljyssä freesattuja katkarapuja. 


Avokadoveneet katkarapuhöysteellä

2 avokadoa
n. 200 g pakastettuja tai tuoreita katkarapuja 
1/2 sitruunan mehu
3 rkl majoneesia
ruohosipulia
tilliä
suolaa ja pippuria
(1 tl sesamin siemeniä)
retiisiä koristeluun

Sulata katkaravut ja huuhtele. Leikkaa saksilla pieniksi ruohosipuli ja tilli kulhoon. Sekoita keskenään katkaravut, yrtit ja majoneesi. Lisää sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla, lisää halutessasi seesaminsiemeniä. Leikkaa avokadot pitkittäin puoliksi. Poista kivet. Laitaa kuhunkin avokadon koloon iso lusikallinen täytettä. Tarjoile ohuiden retiisisiivujen kera.

Voit tehdä avokadosta myös maittavan lohisalaatin!