Blogi

 Äitienpäivän kynnyksellä kävin eräiden pikkuneitien äitien keskustelua ravintoloiden äitienpäivämenyistä. Totesimme yhdestä suusta saman, minkä herra Stubb aikoinaan Finskin Blue Wingsin koumnissaan: onko pakko tarjota lapsille ankean tavallisia lasten ruokia ravintolassa? Vielä erityisesti juhlapäivänä?! Lasten buffetissa nakit ja muusi, kananugetteja ja ranskalaisia, kun aikuisille tehdään monimutkaisia, raikkaita ja moderneja ruokalajeja... Minunkin lapsuudessani oli nauravia nakkeja, muttei esim. halloumia, sushia, pestomarinointia tai aurinkokuivattua tomaattia... 

Ravintoloitsija tietenkin puolustautuu, että sitä tarjotaan, mitä tilataan. Vai onko näin? 

Minulla on kaksi tytärtä, joilla on aivan erilainen maku ruoan suhteen. Välillä pilke silmässä toteankin, että onneksi on kaksi lasta. Jos olisi ollut vain se yksi, olisi voinut LUULLA, että osaa kasvattaa lapsensa hyville ruokatavoille tuosta vaan. Iku on aina ollut tämän suhteen unelmatyttö. Mutta sitten meillä on Iipu. Jolla on oma pää. Ja makutottumukset. Ja jonka kanssa on väännetty. Kiitos, rakas tyttäreni, arvokasta oppia.

Olimme taannoin pienessä ravintolassa juhlimassa syntymäpäiviäni. Siellä ei ollut lasten listaa.  Aikuisten listalta Iipu ei syttynyt yhteenkään annokseen. Ravintoloitsija loihti keittiöväkensä kanssa Iipulle lihapullia. Ja ne maistuivat neidille jopa ilman ketsuppia... Olivat kuulemma erinomaisen herkullisia.

Huh helpotus, totesin tilanteessa ja kiitin ravintoloitsijaa vuolaasti. Siellä mentiin nakit & muusi -linjalla aivan kirkkaasti. Toisin on ollut Ikun kanssa. Hän ei ole koskaan välittänyt lasten perinneruoista.

Fifty-fifty. Se on siis todistettu. Lapsia ei voida yleistää ruokatottumusten suhteen tai mennä sieltä, missä aita on hyvin matalalla. Etenkään nykyään.

Yhdessä asiassa molemmat lapseni ovat yhtä mieltä ruoan suhteen: sen tekijän kädenjälki maistuu. He aidosti arvostavat kokkia ja arvostavat hyvin tehtyä ruokaa, oli se sitten "arvoasteikoltaan" helppoa tai vaativaa. 

Lasten listoille raikkaita tuulia toivotan.

 "Äiti, mä paljastan sut Veges-sivuilla", tyttäreni naljailee, jos yritänkin ostaa joitain puolivalmisteita tai valmisruokia. Rima on korkealla - jos sitä itse ei pidä niin jälkikasvu sinun puolestasi...
Viimeisin episodi syntyi, kun tuli puheeksi Iipun syntymäpäivämenyy. Mietimme helppoja, hyviä ja kaikille maistuvia suolaisia herkkuja. Iipu toivoi hodareita, mutta sillä ehdolla, ettei ole kaupan hodarisämpylöitä. Ne kuulemma murenevat käsiin.
Minulla ei ollut mitään käsitystä, miten taiotaan sellainen kuohkea, pehmeä sämpylä.
Ei kun soitto vaarille. Sieltähän onneksi vastauksia saatiin ja huumoria päälle. Vaari kutsui Iipun koeleipojaisiin. Kun tulin takaisin jumppatunnilta, täydellisiä pitkuloita oltiin juuri asettelemassa uuniin. Ja maku oli mitä parhain! 
Leivoin itsekin koe-erän (harjoittelukierros) ja tosiaan uunista leuhusi sellainen keskieurooppalainen leipomotuoksu. Salaisuus: voi ja sokeri.

Tämä on niin hyvä resepti, että ehdottomasti haluan jakaa sen teille synttäri- ja grillisesonkia ajatellen, samasta taikinasta saa meinaan hamppareita. Okei, ei ole täysjyvää tai spelttiä, mutta väliin voi laittaa tomaattia, salaattia, guacamolea (kts. resepteistämme ohje) ja vaikka paistettuja herkkusieniä ja sipulirenkaita...



Taas tällainen alusta, jolle voi rakentaa jotain monipuolista päälle:

Hodari- ja hampurilaissämpylä

5 dl maitoa
75 g voita
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
1 pkt hiivaa
n. 800 g vehnäjauhoja

Lämmitä maito ja voi kattilassa reilusti kädenlämpöiseksi. Lisää suola ja sokeri. Siirrä seos monitoimikoneeseen (tai kulhoon, jos vaivaat käsin) ja lisää hiiva. Anna sekoittua. Lisää vähitellen jauhot ja vaivaa kunnolla. Anna taikinan levätä n. tunnin liinan alla. Leivo sämpylöiksi, hodarit pitää pyöräyttää käsien välissä tangoiksi. Nostata n. 15-20 min. Paista 210 asteessa noin 15 min.

 Iloista pääsiäistä!

Maineeni ihanien aamuisten joogarouvien kesken on kiirinyt. Ruokaintoilija. Yleensä puheenaiheena on ollut kasvikset ja yrtit ruoanlaitossa sekä erilaiset uudet ravitsemukselliset löydökset, mitä medioissa esitellään.

Nyt oli eräs leideistä päässyt perille näistä sivuista ja kysyi, pidänkö kokkikoulua perheille. 
Yhteistyökumppanimme Marja Tuunanen pitää, minä en - ainakaan vielä. Mutta kyse ei ollutkaan siitä, että miten ruokaa laitetaan vaan siitä, miten sitä laitetaan lasten kanssa. En ollut tullut ajatelleeksi, että tässä on neuvomisen ja ideoinnin paikka, sillä sitähän tavallaan kokoajan teemme. Mutta ehkä emme tarpeeksi rautalangasta! 

Vähän aikaa sulattelin kysymystä, ennen kuin osasin vastata kattavasti. Tässä teillekin vinkit, niin tulee useampaan kotiin.

Varaa aikaa ja hermoja.
Putsaa pöydät kännyköistä, kirjoista, avaimista, lehdistä, kolikoista, ylimääräisistä kahvipakkauksista jne.
Aloita lempiruoasta tai leipomisesta. 
Ota kaikki tarvikkeet jokseenkin esille, mitä tarvitset.
Varaa tuoli tai jakkara työskentelytason eteen, että pienimmät ylettyvät.
Essut on pop.
Tunnet omat lapsesi parhaiten, kuka on hätähousu, kuka tuumaileva professori, kuka innokas puhuja ja tekijä, kuka on aina ensimmäisenä paikalla, kuka joustaa, kuka seurailee mielellään vieressä, kuka kyllästyy nopeiten.
Kerro, mitä olette tekemässä. Kysy, onko se lasten mielestä hyvää/innostavaa.
Peskää kädet.
Hätähousu saa yleensä aloittaa, (ellei pidä erikoistarkkaa lukua tasapuolisuudesta). Vaihtoehtoisesti voi usealle lapselle antaa samaan aikaan tehtävä vierekkäin. Samaa tehtävää voi myös vaihtaa "sun vuoro, mun vuoro" -tyyliin. Kun lapsi kyllästyy, anna mennä. Jatka innokkaiden kanssa – tai yksin. Muista pyytää pesemään kädet myös ruoanlaiton jälkeen ja laittamaan essu paikoilleen. Olen huomannut, että käytännössä essun pitäminen tai pois ottaminen on varma signaali, onko kiinnostus vielä päällä vai joko se on loppunut.  
Sinun on hyvä selostaa, mitä tehdään ja mitä seuraavaksi tehdään. Olen myös käyttänyt sanaa "odota" aika paljon ja teroittanut, että nyt ei voi mennä eteenpäin, koska äiti käy jääkaapilla tms.
Olen yrittänyt antaa lasten olla kaikessa mukana taitojensa mukaan. Sipulin pilkkominen menee siihen asti, kunnes kirveltää (siis silmiä, ei haavoja). Veitsen kanssa täytyy olla varovainen ja seistä vieressä katsomassa, liikkuuko terä oikeaan suuntaan. Nopeat refleksit, jos ei, tai näytä helläotteisesti, miten päin veistä pidetään. Puhu rauhallisesti ja vältä voivottelua ja tuskailua. Monitoimikoneen kanssa täytyy myös seistä vieressä, ettei laitteeseen pääse työntämään kapustoja tai käsiä.

Hyviä reseptejä ovat ne, joissa saa käsillä tehdä: vaivata, pyörittää, taputella, kaulia, leikata, käännellä. Anna esimerkki, tee yksi, kaksi malliksi ja malta antaa lapsen itse tehdä. Teen itse aina samalla mukana. Otan esim. vaivihkaa kaikkein pienimmät ja ruttuisimmat lihapullat leikkuulaudalta ja pyöräytän ne uudestaan. Jos on kyse jostain leipomisesta tai esim. lihapullista, voitte erikseen katsoa, että mitkä luomuksista ovat lasten omia. Laittakaa ne oikein erikseen pellille tiettyyn riviin ja tarjoile ne sitten lapselle sanoen, että tässä on nyt nämä SINUN tekemäsi pullat/sämppärit. Luovuuden voi antaa myös kukkia, ei kaiken ruoan tarvitse olla sen muotoista, kuin ohjeessa sanotaan. 

Mittaaminen on myös helppoa antaa lapsen tehdä. Teelusikka leivinjauhetta, suolaa jne. Pitää kuitenkin vahtia vieressä ja kertoa, kuinka paljon on teelusikka. Kysymyksiä satelee varmasti!
Olen myös antanut lasteni rikkoa munia erilliseen keraamiseen kulhoon, joka ei helposti keikkaa. Kyllä se kymmenen harjoituskerran jälkeen rupeaa sujumaan ja vahingot ovat vähäisiä - kuoria ja munanvalkuaista sinne tänne... 

Paistaminen ja uunin käyttö on ollut myös tiivistä yhteistyötä. Omat lapseni eivät ollenkaan pidä uunin aiheuttamasta lämpöaallosta. Kerran, kun Iipu halusi ottaa uunipellin itse pois, harjoittelimme asian ensin kylmän uunin kanssa, sitten lämpenevän uunin kanssa. Pelästyminen on luonnollista, siksi voi etukäteen kertoa esimerkiksi, että käsi voi tuntua kuumalta uunikintaan läpi, muttei vaaraa (jos on sellaiset hyvät uunikintaat).  
Siivoaminen ei ole ainakaan meillä vielä kovin hyvin onnistunut yhdessä, mutta lapset osaavat jo aika hyvin kerätä astioita tiskikoneeseen ja roskia roskiin. Se voi olla luonnekysymys, tai sitten vain äidin laiskuutta ;)

Valmista, tarjolla olevaa ruokaa tai leipomusta kannattaa maistella hartaasti ja kehua vuolaasti. Jos se ei jostain syystä maistunut, voi siitäkin asiasta olla hienotunteisen rehellinen. Asioista voi keskustella!

Niin, intensiivistä läsnäolemista yhdessä kokkaaminen on. Sen sijaan, että menisi esimerkiksi sinne joogaamaan, voi tätä pitää mielen harjoituksena. Erinomaisena sellaisena. Ja ennen kaikkea nauti!! Lapsilla on hyviä juttuja ja ilmeitä, heidän reaktionsa ovat huimia keittiösamban aikaan. 

Joulun aika on hyvä hetki kokeilla!

Makoisaa joulun odotusta!

 Hei vaan!

Pahoitteluni hiljaisuudesta. Tässä on ollut hässäkkää. Iipu on aloittanut koulun. Ensimmäisinä viikkoina kouluruoka oli tietenkin tapetilla. Mamman mussukka vertaili ruokia kotona saataviin ja - huoh - pienellä jupinalla kelpuutti. Ihaninta on, kun hän aidosti kehuu joinain päivinä ruokaa. Ja selostaa kastikkeen koostumusta. Meikäläinen puree poskilihaksia auton ratissa, välillä liikuttuneena, välillä ihmeissäni, välillä hihitellen. Osaavat nämä pienet asiakkaat olla hauskoja ja vaativia.

Kaikki olette varmaankin huomanneet, että sienestys on pop ja se on tänä vuonna erityisen palkitsevaa. Olen kuullut huhua kaveripiirissä, että sienestysinto on tarttunut myös lapsiin. Iku ja Iipukin ovat olleet skuugessa, ja syöneet sienisoosia ilolla. Sienistä saa mainion pastakastikkeen! Suppilovahveroista, tateista tai kantarelleista. Ikun suursuosikkia. Ei tarvitse kikkailla, kunhan tekee niinkuin aina: sipulia, sieniä, jauhoja, kermaa ja mausteita... Äidilläni on kuivuri, ja olenkin nyt aikamoisen ryppyisen aarrearkun vartijana... :)

Mutta aiheeseen. Olen monasti etsiskellyt vastausta, miten se pastan keitinvedestä säästetty vesi oikeaoppisesti käytetään. Ehkä olen ainoita, joka ei ole tiennyt. Kunnes näin Jamien kokkaavan tellukassa. Oikeaoppisesti spagettivesi kaadetaan pois ja spagetti huuhdellaan kylmällä vedellä lävikössä, laitetaan takaisin kattilaan pienen voinokareen kanssa ja uudelleen lämmitellään. Sen olen kuullut. Mutta Jamie ohjeisti pestopastan kohdalla ottamaan teekupillisen vettä talteen ennen kuin pastavesi kaadetaan pois. Sitten hän kaatoi loput vedet pois eikä huuhdellut pastaa, koska siihen sekoitettiin seuraavaksi pesto. Sitten. Hän lorotti melkein koko veden takaisin peston lisäämisen jälkeen takaisin pastaan. Ja lorotti päälle vielä reilulla kädellä oliiviöljyä. Ettei kuulemma tule kuivaa. Siitä tiedosta olin todellä tyytyväinen. Ja rupesin ajattelemaan, ettei tämä meidänkään Veges ole yhtään hassumpi ohjelmaidea, sillä miten sitä muuten oppisi kokkaamaan, jos joku ei näytä omin käsin - tuli se sitten tellukasta tai livenä. Ainoa ero on se, että tämä on tehty suoraan lapsille. Toivottavasti saamme idiksemme joskus maailmalle. 

Siitä puheenollen: kohta meillä on sivuillamme oma, lapsille tehty peli! Kasviskone tulee ja jyrää!
Se on tulossa aivan pian! Ja se on magee. Tehty Suomen Kuopiossa. Kiitos, pojat!





 

Terveisiä täältä tavaran kantamattomista – saaresta. Kesä tuli vauhdikkaasti myrskyn lailla ja täällä sitä ollaan alkukantaisissa oloissa. Ei vaisinkaan: sähköä saa töpselistä. Se auttaa pientä ruoanlaittajaa kovasti. Viime kesänä, jolloin sähköä ei ollut, nauratin vieraita kertomalla, että käynnistimme agregaatin tehdäksemme sosekeittoa. Nyt ei enää tarvitse elää eksentrisesti :)

Ihanin ja monipuolisin keittiövempele täällä on tietenkin grilli. Naapurissa kyläilessämme pohdimme grillin monipuolisuutta. Siinä paistuu tietenkin lihat ja kalat, mutta myös kasvikset vartaissa, folionyyteissä, metallivuoassa... soosilla tai ilman. Ystävämme oli äkännyt laittaa folionyyttiin kesäkaalia ja nokareen voita, oli todella hyvän makuista! Leivät paahtuvat hyvin rapsakoiksi ja grilliä koosta riippuen voi käyttää savustukseen ja letunpaistoon. Isäni korkeaan grilliin mahtuu perinteinen savustuslaatikko. Ystävieni pieneen grilliin mahtui rautainen lettupannu sievästi sisään ja tasaisella lämmöllä oli kiva paistaa letut ja rupatella!
Tiskaajakin on tyytyväinen, kun patoja ja pannuja ei tarvitse kuurata. Erittäin tyytyväinen. 

Ennen lähtöämme käydessäni perustarvikeostoksilla  törmäsin ystäväni puolisoon kaupan kassalla. Tervehdykset vaihdettuamme en voinut olla kääntämättä puhetta siihen tavaravirtaan, joka nousi kärryistä hihnalle. Korianteria, kampasimukoita, isoja mysteeripaketteja... "Mitäs aiot kokata noista?"

Grillivartaita tietenkin! Haa!

Omat herkkusieneni, tomaattini ja jauhelihapakettini ujostelivat kärryssä moisen paraatin edessä... No, olimme tulossa tänne askeesielämään... 

Myönnän, se on hauskaa hupia seurata, mitä vierustovereilla kauppakärryissään on. Salainen paheeni. Olin jälkeenpäin oikein tyytyväinen, että olin kehdannut ottaa asian puheeksi ystäväni puolison kanssa ihan avoimesti. Oli kuin olisi tullut kaapista ulos!

Erinomaisen hyvää kesää! 




    

Tiivis herkuttelusesonki on nyt takanapäin! Ruokakaupoissa vietettiin selkeästi toista joulua pääsiäisen alla, meno oli lihatiskillä melkein kuin huutokaupassa parhaimmillaan. Viikon päästä oltiinkin jo vapputarjoilujen metsästyksessä, tarjousnakkien ja -sillien perässä.

Meille on muodostunut tavaksi kutsua ystäväperheitä viettämään vappua. Traditio alkoi vauvanhoidollisista pakotteista, nyt siitä on tullut iloinen ja odotettu kuvio. Edelleen mennään nyyttäriperiaatteella ja samalla joukkueella. Mikä ihaninta, vappumenyyssä on monta herkullista traditiota! Sillikaviaaria, perunasalaattia, tippaleipiä, munkkeja, simaa. Joukossamme on yksi herrasmieskokki, joka hoitaa traditioita uskollisesti meidän kaikkien laiskureiden puolesta. Ylioppilaslakin nosto Sampalle! Tänäkin vuonna nautimme itse tehdystä simasta ja sillikaviaarista. Savustetusta lohesta ja soosista puhumattakaan. Päälle vielä suklaakakkua. Huh! 

Me muutkin kyllä kunnostauduimme, saimme nauttia ihanasta kikherne-fetasalaatista, lihapullista, kahdenlaisesta pastasalaatista, grillattavista lihoista, vihreästä salaatista, tuoreista sämpylöistä, suolaisista piiraista...

Myös pieni väki briljeerasi. Iku ja Iipu tekivät munkkeja isoäidin kanssa. He olivat tarkasti laskeneet, että kaikille lapsivieraille tuli kaksi munkkia... en tiedä kuinka munkkivadin vahtiminen onnistui loppujen lopuksi. Munkinpaisto oli ollut vappuaaton kohokohta. Tytöt olivat aamulla päättäneet, että paistetaan vielä toinen erä vieraillekin ja ryhtyneet tuumasta toimeen.

Illalla juhlien päätyttyä raivasin pöytiä ja havainnoin lopputulosta kuin kunnon keitraaja. a) Ruoalla on valtava menekki ja merkitys bileissä b) ihmiset saattavat illan aikana syödä kahdesti c) lapset kannattaa syöttää heti juhlien alussa tukevasti, niin napostelu jää ehkä toivottavasti hiukan vähemmälle d) kyllä rehut katoavat tarjoiluvadeilta! Myös pikkuväen suuhun. Uusin suosikki on avocado. Ystäväni pieni poika on muunmuassa kunnostautunut avocadon lusikoimisessa oman suun lisäksi myös äidin käsilaukkuun... e) suolaisia hiilareita vältellään, uudet perunat ja ihanat sämpylät jäivät yllättävän vähälle huomiolle. Kakku ja munkit kyllä katosivat nopeammin kuin ajatus.

Raportti bileistä vuosimallia 2011 päättyy tähän.

Maapallo on vavisuttanut miljoonien ihmisten elämää viime viikkoina. Pelkästään perheen, omaisten ja ystävien kohtalot, oman kodin, korttelin ja koko kaupungin tuho on varmasti syvä järkytys. Päälle vielä radioaktiivinen säteily, joka saattaa pilata alueita elinkelvottomiksi vuosiksi. Tämä on vakava paikka ihmisyhteisöille, miten tarjota apua ja saada arki ja infrastruktuuri takaisin pystyyn. Suruun ja järkytykseen keskitytään sitten joskus paljon myöhemmin, jos pystytään.

Minulla on kohtalon oikusta ystäviä Uuden-Seelannin Christchurchissa. Taannoisen maanjäristyksen jäljiltä ystäväni, joilla kaikilla on vähintään 3-4 alle kouluikäistä lasta, ovat hoitaneet perheitään ilman sähköä ja juoksevaa vettä kodeissa, jotka saattavat olla rakenteellisesti vaurioituneita, osa myös ejkä näkyvästi romahtaneita. Sähköt ilmeisesti palasivat tipoittain muutamien päivien päästä järistyksistä, veden tulo on kestänyt - tarkkaa tietoa minulla ei siitä nyt ole antaa. Onneksi ystäväni ovat humaaneja, neuvokkaita, positiivisia ja huumorintajuisia ihmisiä, mutta he ovat varmasti olleet lujilla.

Olen mietiskellyt, miten ystävieni arki on sujunut ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Jääkaappi ja pakastin sulivat tunneissa. Kaikki sen antimet pilaantuivat päivässä. Sähköhellaa tai uunia ei ole voinut käyttää. Myös kauppojen kylmäkaapit ja pakastealtaat ovat sulaneet ja ruoka pilaantunut. Jos kauppojen sähköisiä ovia on ylipäätään saatu auki... Luottokorteilla ei ole voinut maksaa, käteistä ei ole saanut pankista. Onneksi Christchurchissa eletään alkusyksyä, on vielä lämmin ja hedelmä- ja vihannessato on parhaimmillaan. Ja onneksi kaikilla on tietenkin grilli pihalla! Ehkä ystäväni ovat grillanneet vihanneksia ja lämmittäneet purkkipapuja lapsilleen kattilassa grillillä ensimmäisen sähköttömän viikon maanjäristyksen jälkeen. Kalassa on voinut käydä. Taikinaa on voinut tehdä ja paistaa tikkusämpylöitä nuotiolla. Tai sitten he ovat olleet Punaisen Ristin ja muiden avustusjärjestöjen muonituksen varassa. Tai muuttaneet sukulaisten ja ystävien huostaan kaupungin ulkopuolelle ja jättäneet työnsä ja kotinsa mahdollisten ryöstöjen armoille.  

Alkeellisten ruoanlaittotaitojen arvo nousee esille ns. kenttäoloissa. Tässä keskeneräisessä maailmassa monet äidit kamppailevat ruokkiakseen lapsensa joka päivä. Me, joiden keittiöt kiiltelevät ja pursuavat, olemme ehkä unohtaneet arvostaa keittiötämme, taitojamme, ruokatarjontaa, sähköä ja juoksevaa vettä. Tämä on arvokas asia, siskot! Arvokas taito jakaa myös tuleville sukupolville. Sillä voi olla suurtakin merkitystä joskus jossain. Niin yllättävää elämä on. Kattilat, leikkulaudat ja reseptit esiin! Porukka kasaan! Se on survivaalia.

Hämmentyneenä olen seurannut uutisointia ensin kasvisruokailun lanseerauksesta ja sen jälkeen boikotoinnista. Olen pohdiskellut syitä ja mielleyhtymiä barrikaadille nousun takana. Yksi perimmäinen, kulttuurisidonnainenkin, saattaa olla Härmän lyhyt kesä. 

Kun kasvukausi on lyhyt, jää harjoittelu, kokeilu ja perinteisiin kurottava reseptiikan kehittely keittiössäkin lyhyeksi. Toista on Manner-Euroopassa...  Etelä-Ranskassa olen nähnyt erään omakotitalon pihalla riviston kaalia, salaattia ja perunaa tapaninpäivänä.

Tiedoksi barrikaadeille, puuron ja lanttusurvoksen voimalla on myös Jussi suolla kuokkaansa heilutellut. Me nykypäivän Jussit ja Justiinat omistamme jääkaapit, pakastimet, tehosekoittimet, monitoimikoneet, mikrot, induktiotastot ja kiertoilmauunit. Kaupoistamme saa ympäri vuoden vihreää ja vehreää, tuoreena ja pakasteena. Suoraan Etelästä lennätettynä. Niitähän voisi kokeilla ja pistää poskeenkin, kuten lämpimämmän vyöhykkeen maissa on tapana... 

Myönnän auliisti, että perheillä on kiire ja paljon suorituspisteitä arjessaan. Uusi uljas keittiöharrastus vaatii opettelua ja innostusta, mutta se myös palkitsee. Mikään ei tule itsestään. Etenkään lautaselle! Allekirjoittanutkin on ottanut itseään niskasta kiinni ja treenannut. Kävellyt kaupassa määrätietoisesti kasvishyllyille ja ruvennut pohtimaan toteutuksia. Kyllä, se vaatii aikaa. Mutta houkuttelen sinua seireenin lailla mukaan keittiösambaan, josta tosiaan masu ja maapallo kiittävät. 

 

Heippa vaan ja ihanaista laskiaista! Pullien väliin tietenkin meikäläiselle hilloa... Alamäki-irrottelun sijaan haaveilen hiihtokeikasta aurinkoiselle merenjäälle. Pienenä saimme ko. retkillä evääksi lämpimiä voileipiä, jotka olivat jo matkalla kylmenneet. Sellaisia, kuin Italiassa syödään, kahden paahtoleivän väliin juustoa, kinkkua ja tomaattia ja leipägrillillä kuumaksi. Sulanut ja jäähtynyt juusto maistui ehkä vähän oudolta, mutta nälkäisenä söi mitä vaan. Parasta oli tietenkin makkaran ja ruisleipien paisto nuotiolla. Olen jo lupaillut lapsilleni vastaavanlaista keikkaa, kunhan vain voisi tilata auringonpaisteen ja nuotiotulet. Ehkä kokeilen, miten jäähtyneet lämpimät leivät maistuvat... :) 

Iipu on avustanut minua pizzan teossa. Kauliminen ja ainesten levittely onnistuu 6-vuotiaalta hienosti. Mutta autahan, kun pizzaan oli ilmestynyt liikaa viritystä. Vain yksinkertainen lautasannos käy kuopukselleni. Jos siis perheessäsi on samanlainen ruokapoliisi, jätä yksi kulma pellistä maustamatta ja valikoi yksinkertaista. Tomaattia ja juustoa.... 

Sitten meidän Iku. Hän on ottanut asiakseen touhuta ystävänsä kanssa keittiössä jälkiruokien kimpussa. Rakastettu Suklaa-keittokirja on hävinnyt kuin tuhka tuuleen ja meinasi tulla kriisi. (En ole asialla.) Ehdotin Veges-sivujen supa-herkullista muffinssiohjetta, mutta siitä puuttui suklaa. Sitten tytöt keksivät tehdä suklaamoussea. "Sitten, äiti, sä voit laittaa kuvan niistä sun Veges-sivuille." Penäsin takaisin: "Mutta siitä puuttuu Veges." Iku katsoi minua pitkään. "Ne marjat tai vihannekset", lisäsin.

Onneksi Iku ja hänen ystävänsä ovat aikaansaapia ja kekseliäitä. He tekivät sinnikkäästi suklaamoussea ("Äiti, paljon on 0,7 dl?"), vesihauteet viritettiin ja niin eteenpäin. Molemmat halusivat kokeilla jokaista työvaihetta omin käsin, puolessa välissä kutakin sekoittamista tehtiin vahdinvaihto. Myös kulhot ja lusikat nuoltiin viimeistä pisaraa myöten. Mousset saatiin hienon näköisinä annoskippoihin ja jääkaappiin.

Entä se Veges? Pakastimesta kaivettiin mansikoita, joita upotettiin suklaamousseen. Sitten kuvattiin. Terveisiä tytöiltä: on niin tymäkkää, että annoskulhot kannattavat olla miltei "barbikokoa".



Keittiöiloa!